Nettiajanvaraus

Anna asiakkaillesi mahdollisuus varata tulevia käyntejä netin kautta missä ja milloin tahansa. He tulevat ihastumaan siihen, ja sinä optimoit tehokkuutesi. Nettiajanvaraus tarkoittaa, että olet valmis tulevaisuuteen, koska seuraavat sukupolvet – tulevat asiakkaasi – elävät jo digimaailmassa.

Lisää tuloja

Asiakkaan näkökulmasta nettiajanvaraus on nykyään lähes pakko olla. On myös klinikan etu, jos asiakkaat pystyvät itse varaamaan ajan yleisimpiä toimenpiteitä varten klinikan nettisivuilla – asiakas voi tehdä ajanvarauksen heti, eikä esimerkiksi seuraavana päivänä, jolloin on aina riski, että varaus jääkin kokonaan tekemättä. Yksikään klinikka, joka on ottanut nettiajanvarauksen käyttöön, ei ole enää halunnut luopua siitä. Moni on kertonut, että he ovat saaneet lisää asiakkaita nettiajanvarauksen ansiosta.

 

Perustana työvuorosuunnittelu

Nettiajanvarauksen käyttöönotto on todella helppoa. Varattavissa olevat ajat määritellään työvuorosuunnittelussa luotujen vuoromallien mukaan. Vuorot määritellään näkyviksi nettiajanvarauksessa yhdellä napsautuksella. Sitten vain määrität toimenpiteet, jotka voi varata netin kautta (niitä voi rajoittaa tiettyihin päiviin ja henkilöihin), ja nettivarausjärjestelmä on valmiina käyttöön. Ja tietysti se on myös linkitettävä nettisivustoosi. Saat meiltä koodin, jonka sivuston ylläpitäjä pystyy helposti lisäämään sivuillesi.

Kuinka ajanvaraus tehdään

Ensin asiakas valitsee toivotut toimenpiteet nettiajanvarausjärjestelmästä ja sitten halutun päivän kalenterista. Hän näkee saman tien, onko kyseisenä päivänä vapaita aikoja – jos on, asiakas valitsee haluamansa ajan ja täyttää tietonsa. Hän saa varausvahvistuksen sähköpostitse ja halutessaan myöhemmin tekstiviestimuistutuksen. Varaus näkyy nyt klinikan ajanvarauskalenterissa ja saat siitä myös ilmoituksen sähköpostiisi.